lauantai 25. syyskuuta 2010

Kolmiyhteys?

Suurin ero mormonien ja "kristittyjen" välillä on se, että mormonit eivät usko kolmiyhteiseen Jumalaan.
Roger l. Keller sanoo että kolminaisuus sinänsä tai siihen uskomattomuus ei määrää kristillisyyttä. Kolminaisuuden metafyysinen oppi on monen vuoden kehittelyn tulos, eikä sitä löydy Raamatusta selvästi sanottuna. Thephilus Antiokialainen, 200 luvulla, käytti ensimmäisenä tätä termiä. Kolminaisuus ei ollut selvästi esillä alkukristittyjen joukossa. Hänen mielestään se että joku ei hyväksy kolminaisuus oppia ei voi sulkea ketään kristillisyydestä.
Justin Martyr (165) opettaa kahden Jumalan olemassa oloa ... ei kolmen. Clemetin (215) opetus oli myös oikeastaan binitariania ei kolminaisuutta. W.H.C.Frend uskoo, että Hippolytusta (235) vastaan esitetyt syytteet kaksijumalaisuudesta ditheismistä (Kaksi jumaluuden osaa) olivat oikeutettuja.
Protestantti Raamatun tutkija J.R. Dummelow sanoo kolmiyhteyden kehityksen olleen pitkän, eikä se ollut valmis ennen kuin 600 luvulla. Hän sanoo sen olevan koko Uuden Testamentin perusta korostaen Isän. Pojan ja Pyhän Hengen Jumalallisuutta. Meidän on varottava sanojen muuttuvia tarkoituksia. On otettava huomioon että se mitä hän tarkoitaa jumalallisen Isän, jumalallisen Pojan ja jumalallisen Pyhän Hengen yhteydellä tarkoittaa että he kuitenkin jokainen suorittavat omat tehtävänsä.
Gerhard Kittel sanoo kuuluisassa Teologian sankirjassaan että "UT ei oikeastaan kerro mitään kolminaisuudesta. Etsimme sitä turhaan Raamatusta. Alkukristityillä puolestaan... ei vielä ollut kolminaisuuden ongelmaa."
Ironista kyllä, mutta anti-mormoonien väite sulkee myös alkukristityt kristillisyyden piiristä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti