tiistai 16. helmikuuta 2010

Vastustajan arviointi

Minua pyydettiin arvioimaan ja todistamaan vääräksi net-sivuston väitteet. Luettuani ensimmäsien sivun havaitsin sen erittäin epätarkaksi ja lähteettömäksi. Sen kirjoitustyyli oli epätieteellinen joten niin oli vastauksenikin. Se nojautuu kokonaisuudessaan Amerikkalaisille antimormonismi sivustoille. Sivuston tarkoituksena on hämärtää ihmisten tietoa, sekotta ajatuksia, sekä johtaa ihmiset uskomaan sivuston väitteitä. Antiväitteitä parhaimmillaan. Voin vain väittää vastaan, koska ei ole mitään minkä voisin todistaa vääräksi noin ympäripyöreistä valheista.

Sivuston vahvuus on siinä, että ihmiset eivät tiedä, eivät edes kirkon ihmiset viitsi ottaa selvää asioista, jotka eivät heitä kiinnosta ja täten saattaa jokin tuon sivuston ”todistettu” väite saada jonkun pois tolaltaan ainakin hetkeksi. Helposti saatava tieto ei aina ole se oikea.

Sivuston suggeroiva ja tunteisiin ja ”terveeseen järkeen” vetoava kirjoitustyyli, jossa mormonit esitetään joiksikin kummajaisiksi, joita tulee sääliä tai jotka ovat ”hairahtuneet” seuraamaan vääriä johtajia, saatta purra epävarmoihin ja elämän vaikeuksissa taiteleviin ihmisiin, eihän kukaan halua tulla leimatuksi tyhmäksi tai hairahtaneeksi tai joksikin muuksi vastaavaksi.

Se että Mormonit muka jakaisivat vain hyvin valittua tietoa poimien pois tettyjä tieotoja on täysin paikkansa pitämätön väite. MAP kirkon virallisilla sivuilla ei tosin ole, kuin vairallista materiaalia. Kirkon VIRALLINEN materiaali on suunnattu kirkon tehtävään, joka on tuoda niin usetia kuin mahdollista takaisin Jumala luokse. SE on kirkkomme tehtävä täällä maan päällä. www.LDS.org sekä www.mormonit.fi sivustot ovat virallisia sivuja. Ne kehittyvät koko ajan. Nyt on jo saatu Mormonin Kirjakin vihdoin netille myös suomeksi täältä. Raamttu seurannee jäljestä, mutta koska Raamatun löytää muualtakin netiltä, sen netillesaamiseen ei tuhlata aika, eikä rahaa. Uusinta netillä on, että ne uudet kirkon oppikirjat, joita opiskelemme pyhäkoulussa, apuyhdistuksessä (naisten järjestö), pappeuskokouksessa (miesten järjestö) sekä nuorten järjestöisä on myös laitettu netille. Samoin kirkon lehti löytyy http://www.lds.org/gospellibrary/pdfmagazine/0,7779,595-18-3,00.html . Musiikkiakin löytyy: täältä

Englannin, Espanijan ja joillakin muillakin kielillä on jo paranneltu netisivuston ulkonäköä ja etenkin tutustumis sivut ovat noilla kielillä paremmat. www.mormon.org

Miksi Suomen sivusto on vielä vanhanmallinen johtuu yksinkertaisesti siitä, että työ on vapaaehtoista, sekä että siihen ei kelpuuteta, kuin päteviä henkilöitä. Joitakuita kääntäjiä on tosin kirkon palkkalistoillakin, mutta heidän aikansa menee muun tarpeellisemman maateriaalin kääntämiseen ja täten KAIKKI materiaali, joka EI ole tärkeätä ihmisen pelastukselle on epävirallista ja epävirallisilla sivustoilla. Se missä Kolob sijaitse tai montako vaimoa oli JSllä EI laikaan vaikuta kenekään henkilökohtaiseen pelastukseen.

Näiden epävirallisten sivustojen suomenkielinen lukumäärä on erittäin vähäinen. Syy lienee siinä, että ihmiset pelkäävät kirjoittaa mitään, koska se usein otetaan mormonien viralliseksi kannaksi, jota se ei välttämättä ole. Siis EI siksi että kirkko kieltäisi. Jos luulet mm tämän tarkastelun olevan kirkon virallisen kannan luulosi on väärä. Ei kirkko rupea ottamaan kantaa kaikenlaisiin kissanristiäisiin. Kirkolle on kuten jo sanoin tärkeintä löytää ne henkilöt jotka OVAT kiinnostuneita omasta pelastuksestaan.

Englannin kielellä on todella paljon erilaisia sivustoja joissa jäsenet korjailevat vääriä käsityksiä, sekä kirjoittava omia ajatelmiaan. Englannin kielellä on myös kaikki se materiaali mistä väitetään että kirkko ei muka kerro totuutta. Erona on tosin se, että nämä antisivut eivät kerro totuutta vaan heille sopivan muokatun ”totuuden”.

Englannin kieltä osaaville hyvä sivusto, mistä löytää tieteellisesti tutkitut todisteet antimormonismikirjoitusten vääryydestä: täältä

Vasemmalla sana haku ja sitten avautuu antiväitteet tuosta sanasta ja niiden perään on kirjoittettu syy miksi ko väite on väärä. Sivusto on suomennettavana ja osittain jo suomennettukin.

Mormonin Kirjan arkeologiaa: www.bamf.org www.mormonsites.org

http://bomgeography.poulsenll.org/

Tutkijoiden kirjoituksia, jotka ovat vapaasti luettavissa: http://maxwellinstitute.byu.edu/authors

Tässä suomeksi esimerkki historia tieteen hairahtuvuudesta: http://www.tiede.fi/arkisto/artikkeli.php?id=829

Kirkko ei lähde ”korjaamaan ” antien väitteitä yksinkertaisiseti siksi että se veisi kirkon, kuten on nähty niin monen jäsenen osalta vai väittelyyn asiasta. Kirkon kanta väittelystä on yksioikoinen: Keskustelu on ok, mutta väittely tuo pahan hengen eikä ole toivottavaa.

Siksi kirkko ei vastaa antien väitteille, vaan jättää väitteet useimmiten epävirallisten jäsenten huoleksi.

Mormonismin leimaaminenkultiksi on hyvä esimerkki antimormonien tunnepitoisesta yrityuksestä ladata mormonismi negatiivisia tunteita herättävillä sitä ”kuvaavilla” sanoilla.

Websterin tietosanakirjan mukaan kultti on uskonto jossa annetaan suuri arvo jollekin ihmiselle tai idealla. Luter, Ellen G. White, Mooses kaikki ovat siis tuon mukaan kultteja. Gomesin mukaan BIOLA University’s Talbot school of Theology sanoo : Kultti on emäuskonnosta eriytynyt osa. Tuon mukaan kristillisyys on juutalaisuuden kultti.

Kultti sanan käytön ainoa syy on sen negatiivinen lataus. Voisi aivan yhtä hyvin kirjoitta uskonto jota en hyväksy tai uskonto josta en pidä. Jeesuksen krsituksen aloittama alkukirkkoakin kutusttiin kultiksi.

Kirkossamme ei vaadita ihmisiä ajattelemaan, kuten johtajamme ”käskevät”. Jokaisella on vapaus ajatella asioista miten haluaa, ainoa on että ei saa OPETTAA muille omia mielipiteitään. Keskustella kyllä saa ja tutkia. Johtajamme ovat alusta asti innostaneet ihmisiä tutkimaan ITSE ja ajattelemaan ITSE. Ei kukaan voi pelastua turvaten jonkun toisen uskoon! Vaikka jotakin ei ymmärräkkään sillä hetkellä kuuliaisuus palkitaan ajan mittaan ja ymmärrys saavutetaan. http://lds.org/conference/talk/display/0,5232,23-19-1135-26,00.html

”Jokainen myöhempien aikojen pyhä voi täyttää henkilökohtaisen ilmoituksen saamisen ehdot. Kehotus pyytää, etsiä ja kolkuttaa jumalallisen ohjauksen saamiseksi on olemassa, koska Jumala elää ja Jeesus on elävä Kristus. Se on olemassa, koska tämä on Hänen elävä kirkkonsa” (Vanhin Russell M. Nelson konferanssi 2009 Lokakuu)

Kirkkomme sanomaa tai sen totuutta EI OLE suinkaan todistettu vääräksi. Joku joka ei ole tutkinut tarpeeksi voi niin luulla, mutta kirkkomme totuus on aivan yhtä pätevä kuin kristinuskon yleensä. Sen sijaan viimeaikaiset löydöt, niin keilitieteelliset, kuin historilalliset, kuin sosiologiset vittaavat MKn todenperäisyyteen. On naurettavaa väittää mormonismin tulleen todistetuksi vääräksi. Jälleen vain sanojen helinää, joka saa aikaan negatiivisia ajatuksia momronismia kohtaan. Yksinkertaisiseti mobbausta netillä.

Todisteeksi sivustolle kelpaa exmormonin kirjoittama kertomus talon ostamisesta, talon, jonka perustukset olivatkin huonot vaikka oli sanottu hyviksi. EI siis mikään MAP kirkon kertomus, vaan henkilön, joka syystä tai toisesta on eronnut kirkosta, ja joka ei voi jättää kirkkoa rauhaan... ihmiset usein voivat jättää kirkon, mutta eivä pysty jättämään sitä rauhaan.

Kumma kun eivät mormonit sorru vastaanvanlaiseen niiden kirkkojen morkkaukseen, joista ovat eronneet ... no ei oikeastaan kummallista sillä mormonit antavat muiden uskoa miten haluavat ja voivat jättää toisen uskonnon rauhaan, sekä sen, josta lähtevät, koska tietävät oleavnsa oikeassa.

No onhan jotain luettavaa niille, jotka välttämättä haluavat ruokkia mormoninegatiivisia tunteitaan.

Sivustosta voi sanoa että jos halua tutustua kirkosta esitettyihin juoruihin, epätarkkuuksiin tai 3-5 käden tietoihin tämä sivusto jota tässä kommentoin on erinomainen sivusto. Mikäli taas kiinnostaa puolueeton, tieteellinen tutkimus sivuston arvo on 0.

Paremmin löytyy todenperäistä 1 ja 2 käden tietoa mm. BYU yliopistosta sekä Maxwell institutista. Suomnen kielellä on harvemmin tietoa missään.

F.A.I.R antaa sivuillaan erinomaista tietoa jonka tietolähteet ovat tarkemmat. Fair WIKI on erinomainen paikka jossa kerrotaa koko totuus, toisin kuin ko antisivulla joissa lainaukset on otettu pois kokonaisuudesta ja muokattu vastustajille sopivampaan malliin ja johon kelpaa todisteiksi täydellisten antimormonien kirjoitukset.

Todellakin asiaa tutkiville sosiologeille ym yliopistoihmisille ON olemassa paljon parempia lähteitä. Nykyään on kirkkokin vihdoin saanut käsiinsä JSn papereita jotka ovat olleet Reorganisoidun kirkon omistuksessa. Kirkkomme ei ole edes pystynyt vastaamaan joihinkin kysymyksiin, koska emme ole omistaneet ko asiakirjoja.

Upea kirjateos Joseph Smith Papers käsittää kaikki JSn asiapaperit ja on usean kirjan sarja.

Sivuston lähetyssaarnaaja tiedoista sen esittämät tärkeimmät asiat: 1. Nuoruusvuosien menetys. 2. Hurjan paljon sääntöjä joita on noudatettava 3. Sosiaalinen pakko

Kumma kun kotiinpalavat lähetyssaarnaajat haluaisivat takaisin lähetystantereeelle ja moni pyytää että saisi olla vielä vähän kauemmin. Kotiin palaavaista lähetyssaarnaajista näkee että he ovat kehittyneet lähetystyössään vastuutntuntoisiksi miehiksi eivätkä enään ole poikia. Kuka tahansa istuisi mielummin kotona pelaamassa tietokonepelejä kuin menisi lähetystyöhön josta monella on myös pahoja kokemuksia vaikka yleiskokoemus onkin useimmiten erittäin positiivinen.

Säännöt on listattu ja kuulemma vapaamuotoiseti käännetty jostakin, tarkempaa selitystä ei käännössivusta anneta. Yli 150 käskyä käsittävä lista on taitavasti suunniteltu ihmisten harhaan johtamiseksi. Sen listaaminen aiheuttaa lukijassa kauhistumisen tunteen kun ajattele kujinka monta käskyä lähetyssaarnaajien on noudatettava. Ei kukaan jaksa edes lukea noit asääntöjä ... poika parat... aiva sehän on tarkoituskin saada taas mormonit näyttämään pahoilta ja mormonismin kuristavalta pakkopaidalta. Kuitenkin koko listan voisi kuitata muutamalla sanalla, jos oikein ajattelee: A. Pidä huoli itsestäsi, sinua rakastetaan B. Käyttäydy ystävällisesti kaikkia kohtaan C Vältä syntia ja sen teko mahdollisuuksia. Aikanaan jotkut pojat keksivät matkata laivalla Ruotsiin... ilman lupaa. Eihän tuo niin kamalalta kuullosta että heidät olisi pitänyt lähettää kotiin sen takia. Mutta ajatelkaamme mitä olis voinut tapahtua matkalla. Säännöt ovat jotta nämä nuoret voivat palata takaisin koteihinsa fyysisesti, psyykisesti ja henkisesti ehyinä. Säännön rikkominen vaarantaa tuon. Ilman rangaistusta muutkin voivat ajatella voivansa tehdä smoin. Kuka haluaa olla vastuussa 10-21 vuotiaiden nuorten hyvinvoinnista jos he eivät tottele sääntöjä?

Sosiaalinen pakko. Monet nuoret varmaan tuntevat tuon paineen, se on totta. On ikävää että kirkko ei ole pystynyt opettamaan heitä niin hyvin, että he innolla lähtisivät lähetystyöhön jokainen. Mutta mistä tuo innottomuus johtuu? Yleensä kavereista, jotka eivät katso uskontoa mitenkään tarpeelliseksi tai suvusta, joka jopa on mormonismiä vastaan tai yksinkertaisesti siitä, että maailma on aivopessyt nuoren uskomaan, että uskonto ei ole tärkeätä, tai että se jopa on vahingollista ja typerää. Joitakuita jännittää outoon paikkan lähettäminen. Mutta kokonaisuudessaan lähetystyö on aivan fantastinen kasvuympäritö nuorelle, ympäritö jossa hän voi kasvaa nii sosiaalisesti kuin muutenkin ottaakseen vastaan aikujisuuden vaatimukset.

Poikani on juuri lähetystyössä ja hänestä lähetystyö on myös hauiskaa. Kuten eräs lähetyssaarnaaja sanoi se hauskuus riippuu sinusta itsestäsi, on itse keksittävä mikä on hauskaa. Tietenkin tietokonepelejä pelaavalle tai uimarille tai saunahullulle nuorelle ei ehkä löydy juuri sitä, mikä kotona oli kivaa, mutta löytyy paljon uutta kivaa. Nuoret oppivat joustamaan ja ottamaan huomioon muitakin, kuin itsensä. He oppivat, että muuallakin asuu ihan tavallisia ihmisiä. Meidän seurakunnassa on monia palanneita lähetyssaarnaajia joilla on joillakuilla hurjiakin kertomuksia siitä maasta jossa he olivat. Meillä on muutamia jotka eivät ole lainkaan menneet eikä ole huomattavissa mitään eroa siitä miten heitä kohdellaan kirossa. No voi olla, että tytöt ovat kiinnostuneempia palanneista lähetyssaarnaajista, muta on sanottava että palannut lähetyssaarnaaja on paljon aikuisempi kuin lähetytyöhön menemätön. Onhan se ennen kuulumatonta että 19-21 vuotiaan on itse pestävä pyykkinsä ja työ on tehtävä ja vapaa päiviä vähän. Useimmiten vapaapäivät käytetään kuitenkin lähetystyöhön, koska se kiinnostaa enemmän kuin vapaapäivien pito. Mailia ainakin tulee kivasti ja ollaan välillä keskusteltu facebookin chatissäkin.

Lähetystyötilille kerättiin noin 7.300 €. Mikä on sama summa kaikille nykyään kuulemma. Jotkut maat ovat kallimpia toiset halvempia. Se että rahan kerää nuori itse lisää sitoutumista hommaan. Tunnen nuoria jotka eivät ole menneet tai empivät lähetystyöhön menoa, tunnen joitkuita jotka eivät olisi kestäneet henkisesti, ei lähetystyö nuorena sovi kaikille. Järki käteen!

Minkähän keskuksen alueelta ei saa poistua? Jos kysymys on lähetyssaarnaajien koulutus keskuksesta sehän oli ihan sulettuna ja on kai vieläkin tartunta tautien vuoksi jotan aina yritetään että lähetyssaarnaajilal olisi hyvä olla ... vaikak minun poikani ei esim tykännyt lainkaan opetuskeskuksen meiningistä... no helpotti kun pääsi kentälle.

Sivuston kirjoittaja ei todellakaan ymmärrä, tai ei halua ymmärtää, lainkaan miten tärkeätä on suojella näitä nuoria nimenomaan sen ajan, jonka he viettävät lähetystyössä. He eivät oel vioelä aikuisia eivätkä osaa aina tehdä oikeita valintoja siksi joitakin asioita on rajoitettava. Ihmisen mieli usein harhailee ja koska lähetystyössä olessa on tärkeintä keskittyä vaijn lähstystyöhön ymmärrän hyvin että kirjallisuutta, musikkia ja filmejä rajoitetaan. Se, että olkalaukku olisi oltava MTCstä EI pidä paikkansa. Jokainen käyttää mitä haluaa täällä on selkäreppu kovassa huudossa.

Huvittava on kun lukee tuotakin osaa että se on kirjoitettu negatiiviseen ja väheksyvään sävyyn selvästi ilmoittaen lukijalle että jos hän on mormoniystävällinen hänen täytyy olla täysi tollo.

Kristillisyys keskusteluissa... ??? Mitä negatiivista siinä sitten on? Tottakai Kristus on uskomme kulmakivenä se josta puhutaan! Antit vaan haluaisivat puhua muusta ja yrittävät väkipakolla aina kageta keskustelut pois Krsituksesta vapahtajatamme.

Kirkko ei niinkään välitä siitä, mitä uskot — se välittää oikein kovasti siitä, mitä teet.

Tuo on todella suuri vale! Kirkko EI välitä niistä jotka eivät usko vaan esivät niitä jotka haluavat uskoa ja jotka löytävät totuuden heidän avullaan. Kaste EI ole päämäärä vaan USKO. Edelleen vahvasti sama rataa lipan alta mormoneja.




YHTEENVETO:

Näin virheelisen ja epätarkan tekstin läpikäynti on erittäin rasittavaa. Minua on pyydetty todistamaan tämä sivusto väa¨räksi. KUINKA todistaa väite ilman pohjaa vääräksi. Toteamukseni tästä sivustosta on siihen ei kannata käyttää aikansa. Jos haluaa tietää todistukset sivuston paikkansa pitävyydestä voi mennä:

Siellä voi hakea hakusanalla kyseistä kohtaa ja saada tietää kirkon virallisen puolustuksen kannan asiasta. (Joka saattaa kuitenkin olal eri kuin kirkon virallinen kanta.) Vähitellen myös sivusto kääntyy suomeksi:

Netin sivusto on rakennettu juuri niille 50 joidenkin pappien tekemälle antimormonikysymykselle joita mm käsitellään etusivulla. Sivusto on vain aikaisempien antisivutojen plagiointia. Ei mitään järisyttävää samoja vanhoja väitteitä jotka on jo useita kertoja osoitettu vääriksi, mutta jotka voivat upota joihinkin asiasta tietämättömiin ja etenkin negatiivisesti suhtautuviin henkilöihin. En näe sivustolla olevan minkäänlaista tietopuolista arvoa mormonien opiin tai muuhun nähden. Tarkempia ja parempia tietoja saa FAIR in sivustolta englanniksi. http://www.mormonit.fi/ sekä www.mormonismi.com ista. Sivustolla on vain yksi tarkoitus hyökätä MAP kirkkoa vastaan millä keinolla tahansa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti